Arboristia etsitään
Pro Jupperi etsii arboristia. Alueellamme on valmisteilla katusuunnitelmia, joiden osana esitetään katujen leventämistä ja sen johdosta kadunvarsipuuston lähes täydellistä poistamista.
Asukkaat vastustavat aiheetonta katujen leventämistä ja haluavat välttää asuinympäristömme kulttuurimaiseman tärvelemisen.
Aikaisemmissa vastaavissa konflikteissa hallinto on tavallisesti saanut katusuunnitelmille lautakunnan hyväksyntäleiman lisäämällä kirjauksen siitä, että työmaan johto pyrkii säilyttämään kaikki puut, joiden kaataminen ei tule teknisistä syistä välttämättömäksi. Näissä tapauksissa asukkaat ovat sitten joutuneet myöhemmin toteamaan, että työmaan johto ei tunnistanut yhtäkään säilytettävää puuta.
Varaudumme siihen, että puiden kaatamisen tarvetta ei voida jättää työmaan päätökseksi. Pro Jupperi tulee omassa suunnitelmaa koskevassa palautteessaan edellyttämään, että kaikki välttämättömiksi katsottavat puunkaadot on hyväksytettävä asukkailla.
Tämän johdosta Pro Jupperi pyrkii nyt nostamaan asiantuntemustaan puiden ympäristössä tehtävien kaivutöiden vaikutuksista puiden selviämiseen.
Pro Jupperilla ei ole sellaisia varoja, joilla voisimme hankkia konsultointia alan asiantuntijaorganisaatiolta. Haemme siksi arboristia, joka tunnistaa pyrkimyksemme ja on halukas sitä tukemaan. Tavoitteena on, että voisimme saada sparrausta, joka auttaa meitä tekemään tietoon perustuvia ratkaisuja kadunvarsipuiden kohtalosta. Lähtökohtamme on, että katusuunnitelma sopeutetaan kadunvarsien nykyiseen puustoon, jota ei lähdetä poistamaan.
Toimintaamme tukevien arboristien tunnistetietoja emme julkaise, ellei sparraajamme itse ole siihen halukas.
Yhteydenotot:
Petri Pöyhönen
petri.poyhonen@projupperi.fi
050 3131689
Aihetunnukseksi (subject) ”Arboristi”.
