Kiinteistön omistajan vastuu jalkakäytävän talvikunnossapidosta

Katusuunnitelmia arvioitaessa kannattaa tontin omistajien tarkkaan selvittää, voisiko suunnitelmista seurata uusia talvikunnossapitovelvoitteita. Erityisessä asemassa on jalkakäytävä: Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta 669/1978 4 § määrää:
Kadun kunnossapito kuuluu kunnalle. Tontinomistajan velvollisuutena on kuitenkin, jollei 8 §:stä muuta johdu, pitää tontin kohdalla oleva jalkakäytävä käyttökelpoisena poistamalla jalankulkua haittaava lumi ja jää sekä huolehtia liukkauden torjumisesta jalkakäytävällä ja liukkauden torjumiseen käytetyn kiviaineksen poistamisesta jalkakäytävältä. Lisäksi tontinomistajan velvollisuutena on tarvittaessa poistaa jalkakäytävälle tai sen vierelle kertyneet lumivallit sekä pitää jalkakäytävän viereinen katuoja ja sadevesikouru lumettomana ja jäättömänä.
Tämän perusteella asukkaiden kannattaisi olla hereillä, jos alueelle suunnitellaan jalkakäytäviä.
Esimerkiksi Rantatien alkuosalle suunnitelmaan on ajoradan reunaan piirretty kevyen liikenteen väylä. Se tarkoittaa, että kadun reunassa liikkuisivat jalankulkijat sekä pyöräilijät. Samoin esimerkiksi Tammipääntien vasemmalla puolella Jupperinaukiolta ylämäkeen jatkuva ’jalkakäytävä’ onkin itse asiassa kevyen liikenteen väylä, siis myös pyöräilijöiden käytössä.
Mikä tahansa väylä, jota voi ajaa vähintään polkupyörällä on lain 668/1978 tarkoittamassa mielessä katu ja sen kunnossapito kuuluu aina kunnalle. Ainoan poikkeuksen siis tekee aito jalkakäytävä, jossa ainoa sallittu liikkuminen on jalkaisin.
Peltotien alkuun aito jalkakäytävä – kiinteistöille ehkä raskaat vastuut
Esillä oleviin Jupperinrannan kyläalueen katusuunnitelmiin (Rantatie/Rantakulma -katusuunnitelma sekä Jupperin kadut -katusuunnitelmaluonnos) sisältyy tarkemmin katsoen vain yksi aito jalkakäytävä: Peltotien alkuosalla (välillä Peltotie 1 – Peltotie 7). Näille kiinteistöille (parittomat osoitteet välillä Peltotie 1 – Peltotie 7) lankeaisi siis raskaita talvikunnossapidon velvoitteita. Kun katuaura heittää vallin jalkakäytävälle, kiinteistönomistajien asia on lapioida jalkakäytävä käyttökelpoiseksi ja mahdollisesti myös kuljetuttaa lumet lumenkaatopaikalle – omalla kustannuksellaan.
Varsinaisen kunnossapitovastuun lisäksi raskaana rasitteena on myös vahingonkorvausvastuu siinä tapauksessa, että esimerkiksi liukkauden torjunnan laiminlyönnin vuoksi tapahtuu henkilövahinko.
Tämä ei ole kuitenkaan mitään uutta eikä poikkeavaa. Samaan on totuttu useimmissa kaupunkikeskustoissa, joissa taloyhtiöt nimenomaan vastaavat omien tonttiensa kohdalla jalkakäytävien talvikunnossapidosta.
Kaupungilla on mahdollisuus eri hakemuksesta tehdä päätös tontinomistajalle kuuluvien jalkakäytävää koskevien kunnossapitovastuiden ottamisesta kunnan vastuulle. Ei ole selvää, missä laajuudessa Espoo on tällaisia päätöksiä tehnyt.
Jupperin lähialueilla pikainen tutkimus vahvistaa käsityksen, että aitoja jalkakäytäviä ei taida alueella olla ainuttakaan. Kaikki jalankulkijoille tarkoitetut kulkuväylät ovat samalla jaettuja polkupyöräteitä. Tämä saattaa olla ihan tarkoituksellinen suunnittelusääntö: tehdään pientaloalueille pelkästään yhdistettyjä jalankulku- ja polkupyöräväyliä. Tällöin ei jouduta tekemään työläitä hallintopäätöksiä mahdollisten erivapauksien myöntämisestä talvikunnossapidosta.
Mutta miksi ihmeessä Peltotielle on piirretty seudun ainoa aito jalkakäytävä? No se johtuu siitä, että katualue tällä kohdalla on vain 10 m levyinen. Tähän on saatu juuri ja juuri mahdutetuksi 2,25 m leveä aito jalkakäytävä ajoradan rinnalle. Sen muuttaminen yhdistetyksi jalankulku- ja pyörätieksi edellyttäisi minimissään 3 m leveyttä (kuten Tammipääntiellä).
Peltotien alkupään tontinomistajat tuskin ovat halukkaita kokeilemaan, millaisella epätavallisella hallintomenettelyllä lain osoittamat vastuut voisivat siirtyä kaupungin kannettaviksi. Jupperinrannan muut kyläläiset tuskin myöskään haluaisivat nähdä naapuriensa joutuvan tällaisen ylimääräisen talvikunnossapitotaakan alle.
Pro Jupperi vastustaa Peltotielle ehdotettua jalkakäytävää. Erilliset kevyen liikenteen väylät ja jalkakäytävät ovat Jupperinrannan kylällä ylimitoitettua katurakentamista. Katujen leventäminen ja asfaltointi tunnetusti nostaa ajonopeuksia. Niistä pidättyminen edistää jalankulkuturvallisuutta.
