Jupperinaukio
Katusuunnitelmaluonnoksessa esitetään rakennettavaksi uusi jalankulku- ja pyörätie nimellä Jupperinaukio. Sama nimi on jo käytössä ja se viittaa todellakin aukioon, jolle kylän alkuvuosina pystytettiin Villstedtin kauppa ja jonne myöhempinä vuosina myös saatiin bussiyhteyden päätepysäkki (nykyisin 214 Leppävaarasta). Nyt on siis kyse tältä aukiolta Peltokujalle vievästä oikopolusta.
Päivitys 3.9.2023: Keskustelut Jupperinaukioon kytkeytyvän oikopolun naapuruston asukkaiden kanssa ovat antaneet aiheen päivittää Pro Jupperin kantaa tämän väylän osalta.
Ilmakuvasarjassa ensimmäiset merkit tästä kulku-urasta löytyvät vuodelta 2005, pian bussin päätepysäkin perustamisen jälkeen. Taas on kyse oikopolusta bussipysäkille – tällä kertaa siis on kyseessä edelleen olemassa olevasta bussiyhteydestä. Julkisen liikenteen saamista kylälle arvostetaan laajasti. Joku lähiasukkaista kertoo myös omatoimisesti huolehtineensa muun muassa askelkiviä asettelemalla siitä, että kulku bussille tällä oikopolulla onnistuisi.
Samaan reittiin on katusuunnitelmassa myös merkitty hulevesilinja kiinteistöjen Jupperinaukio 5 ja 6 liittymispisteitä varten. Linja purkaa huleveden Peltokujan linjaan ja edelleen Rantatien suuntaan.
Katusuunnitelmaluonnoksesta ilmenee, että ehdotettu rakennettava väylä alkaa Jupperinaukion tonteille johtavan pistokadun päästä. Nykyisellään kulku tonteille on jäänyt keskeneräiseksi. Asukkaat ovat kuulemma joutuneet jopa ajattamaan omalla kustannuksellaan katualueelle voidakseen varmistaa omille tonteilleen pääsyn.
Ehdotetun uuden Jupperinaukio-väylän varren asukkaat eivät ainakaan kaikki aktiivisesti ole ilmaisseet vastustavansa oikopolun käyttöä. Polkulinjan varressa olevat näyttävät päinvastoin olevan samaa mieltä siitä, että pääsy bussipaikalle tätä oikoreittiä on tärkeä säilyttää.
Väylän käyttöä helpottamaan naapurusto myös toivoo väylälle talvikunnossapidon. Nykyisellään muutamat naapurit ovat tainneet pitää väylää auki omatoimisella kolaamisella.
Pro Jupperi tukee naapuruston ilmaisemaa toivetta, että Jupperinaukiolta Peltokujalle vievä polku (katusuunnitelmaluonnoksessa ’Jupperinaukio’) rakennetaan ja viimeistellään yhtenäisenä koko mitaltaan alkaen Jupperinaukion kääntöympyrästä ja päättyen Peltokujalle. Väylän tulee toteuttaa katusuunnitelmaluonnoksen mukaisesti kivituhkapintaisena ja tonttiliittymille antavan pistokadun osalta asfaltoituna, jos tonttiliittymätarpeet sitä edellyttävät. Väylä tulee toteuttaa myös talviylläpitokelpoisena.







