Juridista osaamista etsitään

Pro Jupperi ajaa alueen asukkaiden oikeuksia. Espoon hallinto on käynnistänyt asuinympäristöä radikaalisti muuttavia katuhankkeita. Hankkeita ajetaan ilman asianmukaista asianosaiskuulemista ja niitä perustellaan vuoden 1987 kaavalla. Hallinnon toimenpiteet ovat johtaneet asukkaiden oikeudenmenetyksiin.
Hallinto ei ole vastannut Pro Jupperin esittämään tyytymättömyyden ilmaisuun ja neuvottelutarjoukseen hankkeiden suuntaamiseksi siten, että asukkaiden ilmaisema tahto toteutuu.
Koska näyttää siltä, että hallinto on palautteesta huolimatta käynnistämässä hankekokonaisuuteen kuluvan osuuden Rantatie/Rantakulma, Pro Jupperi harkitsee oikeustoimia, joilla hankkeet voidaan pysäyttää ja ohjata asukaspalautteen mukaisesti.
Pro Jupperi kutsuu nyt mukaan juridiikan osaajia, jotka tunnistavat asiamme oikeutuksen. Kyseeseen voi tulla esimerkiksi hallintokannemenettely hallinnon päätöksenteon oikaisemiseksi.
Kyseeseen voi myös tulla turvaamistoimen hakeminen. Jos hankkeen työmaa käynnistyy, ensimmäisenä toimena on katualueiden leventäminen alkaen kadunvarsipuuston poistosta. Tässä syntyy välittömästi työn alussa asuinympäristön korvaamattomat vahingot. Tämän johdosta turvaamistoimi voi olla perusteltu siihen asti, kunnes hallinnon päätöksentekomenettely on hallintokanteella arvioitu.
Pro Jupperi -liikkeellä ei ole varoja. Etsimme siis sellaisia juridiikan osaajia, joilla on halukkuus tukea asiaamme pro-bono pohjalta. Apua tarvitaan oikeustoimien valintaan ja hakemusten laadintaan.
Yhteydenotot:
Petri Pöyhönen
petri.poyhonen@projupperi.fi
050 3131689
Aihetunnukseksi (subject) ”Oikeustoimet”.
